lauantai 31. lokakuuta 2015

Koontia vol. 4 - Syys-lokakuu


Syyskuu käynnistyi vauhdikkaasti, kun heti ensimmäisenä viikonloppuna ohjelmassa oli Kuopio Maraton. Olin aloittanut juoksutreenit heinäkuun alussa juoksuohjelman mukaisesti vähitellen kasvattamalla lenkkien pituutta. Aloittaessani varsinaisia tavoitteita ei ollut, tähtäsin vain suunnilleen siihen, että pystyisin loppukesästä juoksemaan noin 5 km lenkin. Työpaikallani alettiin kesällä kuitenkin puhua syksyllä odottavasta Kuopio Maraton -tapahtumasta ja sen eri luokista. Työkaverini aikoi tänäkin vuonna osallistua 10 km matkalle, ja alkoi houkutella minuakin mukaan. Katsoin juoksuohjelmaani todeten, että treenejä pitäisi aikalailla kiristää, sillä ohjelman mukaan noin pitkiä lenkkejä olisi luvassa vasta syyskuun lopulla. Idea osallistumisesta jäi kuitenkin hautumaan, ja ilmoittauduin mukaan ihan viimemetreillä elokuussa, kun juoksutreenit tuntuivat kulkevan sen verran hyvin.



Sain treenatessani noudatettua yllättävän hyvin juoksukoulun 11 viikon ohjelmaa (löytyy täältä). En tosin mennyt aivan orjallisesti ohjelman mukaan, vaan saatoin vaihdella vapaa- ja treenipäiviä keskenään viikon aikana muiden menojen mukaan. Näin ohjelman sai helpommin sovitettua omaan arkeen. Noudatin ohjelmaa noin viikolle 8 asti, ja sen jälkeen vedin viimeisen viikon ennen tapahtumaa hieman kevyemmin. Elokuussa oli tarkoitus hieman kasvattaa lenkkien pituutta, mutta en kuitenkaan ehtinyt tehdä 5-6 km pidempiä lenkkejä ennen tapahtumaa. Kuopio Maraton -päivänä jännitti ihan hirmuisesti ennen juoksua, sillä ajattelin, etten millään jaksaisi juosta koko 10 km matkaa. Juoksu kulki kuitenkin yllättävän kevyesti, ja sopivan lämmin ilma suosi juoksijoita. Reitti kulki Kuopion keskustan läpi Väinölänniemelle ja sieltä Itkonniemen ja rautatieaseman kautta Kuopiohallille, jossa oli tapahtuman pääpaikka ja maalialue. Jaksoin kuin jaksoinkin juosta ihan koko matkan! Tunne maalissa oli ihan uskomaton, olin ylittänyt tavoitteeni ja juossut elämäni pisimmän matkan. En olisi ikinä uskonut, että pystyisin moiseen.









Syyskuun toisena viikonloppuna lähdimme työporukalla islanninhevosvaellukselle Rautalammin Sahalaan. Paikka oli minulle jo ennestään tuttu, sillä siellä on joskus aiemmin ollut tanssiporukan illanviettoja. Islanninhevosia, tai hevosia ylipäätään, sen sijaan en ollut ennen nähnyt kuin etäällä laitumella. Pikkuisen jännitti, että tuon eläimen selkäänkö tässä pitäisi mennä. :D Onneksi issikat ovat tunnettuja leppoisuudestaan.

Aluksi islanninhevoset olivat pihatossa, ja ryhmäläisille jaettiin hevoset taitotason mukaan. Itse sain aloittelijalle sopivan tummanruskean Kolbakur-issikan, jonka nimi tarkoittaa tummaselkäistä. Heppaa kutsuttiin nimellä Kolbi, ja se vaikutti mukavan rauhalliselta kaverilta. Pihatossa issikat satuloitiin, ja jalustimet säädettiin sopiviksi. Tämän jälkeen hevoset talutettiin pihalle pieneen aitaukseen, jossa ohjaaja auttoi hevosen selkään nousemisessa ja sitten harjoiteltiin hevosten ohjastamista. Peruskuviot, kuten liikkeelle lähdöt ja pysäytykset onnistuivat suht helposti, mutta hevosen kääntäminen ympäri toiseen suuntaan oli jo haastavampaa.

Kolbakur eli Kolbi

Harjoittelun jälkeen lähdettiin ratsastamaan maastoon aluksi metsäteitä pitkin ja sitten myös metsäpoluille. Ratsastus sujui yllättävän hyvin taitotasoon nähden, ja vähitellen aloin rentoutua hevosen selässä niin, että hevosen liikkeitä oli helpompi myötäillä. Issikat menivät kyllä ihailtavan hyvin peräkkäin lähes toisen turpa toisen hännässä kiinni. Noin tunnin ratsastamisen jälkeen pysähdyimme metsäkodalle juomaan kahvit ja nauttimaan vastapaistetuista muurinpohjaletuista mansikkahillolla. Vaelluksen toisella osuudella menimme jo vähän haastavampia metsäpolkuja, joissa oli korkeusvaihteluita enemmän kuin aiemmilla reiteillä. Tämä oli issikan ohjastamisen kannalta hieman vaikeaa, kun omaa painoa piti vaihdella hevosen selässä maaston muotojen mukaan. Kokeilimme myös issikoiden omaa askellajia tölttiä, joka näin aloittelijasta tuntui jo aika hurjalta menolta, vaikka sen pitäisi olla juuri pitkien matkojen tekoon soveltuva tasainen askellaji.


Vaelluksen jälkeen veimme hevoset takaisin pihattoon ja otimme satulat ja suitset pois. Sitten vielä saimme harjata omat issikkamme, mikä tosin taisi mennä vähän hukkaan, kun hevoset pääsivät vapaiksi ja osa oli heti piehtaroimassa purussa. :D Kokonaisuudessaan issikkavaelluksesta jäi tosi hyvä mieli, olisin voinut mennä pidemmänkin vaelluksen. Pitää kyllä joku kerta lähteä uudestaan issikoimaan. :)

Rautalammin maisemia
Ludo päätti vaihtaa talviturkkiin :D



Syyskuun puolivälissä minulla oli jälleen tiedossa työreissu kohti Turkua. Tällä kertaa reissasin ihan itsekseni, ja minun piti pysähtyä useamman tunnin vaihdon ajaksi Helsinki-Vantaalle. Onneksi aika kului nopeasti ylikallista aamupalaa nautiskellen ja ihmisvilinää seuraillen. Perillä Turussa ehdin tehdä töitä vain iltapäivän ajan, kun matkustamiseen oli mennyt koko aamu. Illalla sitten suuntasin taas viime reissulla hyväksi havaittuun intialaiseen syömään. Loppuilta menikin hotellihuoneessa peiton alla palellen, sillä edellisenä päivänä alkanut pieni kurkkukipu paheni flunssaksi ja kuume nousi. Seuraavan päivän suunniteltu tehdaskierros jäi välistä, ja suuntasin jo aamukoneella takaisin Kuopioon. Harmitti vietävästi, sillä juuri tätä kierrosta varten olin matkannut Turkuun. Eipä siinä sairastellessa muu auttanut kuin palata kotiin parantelemaan tautia.



Mattoprojekti etenee vähitellen, Ludo oli heti testaamassa. :)

Retkellä Varvisaaressa



 



Lokakuusta kaksi viikonloppua meni Kanakurssi II:lla, lisää aiheesta tässä postauksessa. Yhtenä viikonloppuna kävin tanssikurssilla vahvistamassa boogie woogien osaamista ja treenailemassa soolokoreografiaa. Ihan lokakuun lopussa oli ammattiliittoni järjestämä Pro-päivä Rauhalahdessa. Päivän aikana oli valinnaista ohjelmaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Aamupäivästä järjestettiin savolaiset olympialaiset, joissa lajeina oli mm. taideteoksen tekeminen luonnon materiaaleista, joukkolaulukilpailu, savolainen hiihtokilpailu ryhminä ja viesti, jossa kuljetettiin pienimpiä lapsia joukolla kantamalla. Seuraavaksi ohjelmassa oli kahvakuulailua sisätiloissa. Tunti oli lähinnä aloittelijoille tarkoitettu ja siellä käytiin perusliikkeitä kahvakuulan kanssa läpi. Itse olen kahvakuulaillut aiemmin jonkin verran, niin kovin uutta tämä tutustumistunti ei tarjonnut, mutta sieltä kyllä jäi kipinä aloitella taas uudelleen kahvakuulaharrastusta. Iltapäivästä pääsimme syömään Rauhalahden buffetlounaalle, ja sen jälkeen kokeilemaan seinäkiipeilyä. Itse kokeilin yhtä helppoa seinämää, joka osoittautui omalle hahmottamiskyvylle suht vaikeaksi. :D Päivän päätteeksi oli vielä mahdollista käydä uimassa Rauhalahden kylpylässä.




Agilityssä jatkoimme Ludon kanssa keppien treenaamista. Pujottelu sujui alkuun ihan hyvin, mutta välillä tuli takapakkia, kun Ludo ei oikein malttanut keskittyä tekemiseen. Myös valmentajien vaihtelu treenikerroilla tuntui vähän hämmentävän niin itseä kuin koiraa, ja kepittely tuntui välillä kovin turhauttavalta. Ratatreenejä jatkettiin entiseen malliin, ja niissä Ludo sai syksyn aikana vielä entistä enemmän vauhtia. Treenit tuntuivat kulkevan oikein mallikkaasti tältä osin, ja pääsimme vahvistamaan hieman haastavampia ohjauskuvioita, kuten saksalaista ja japanilaista.

Rauhalahden luontopolulla

maanantai 19. lokakuuta 2015

Kanakurssi II

Lokakuussa osallistuin kahtena viikonloppuna pidetylle Kanakurssi II:lle, joka oli jatkoa ykköskurssille. Aiheena kurssilla oli ärsykekontrolli ja vihjeen liittäminen toimintaan. Kurssilla ensimmäisenä temppuna oli se, että kana nokkaisee pystylevyssä olevaa pistettä laservalon palaessa, valon sammuessa odottaa 30 s ja sen jälkeen valon taas palaessa nokkaisee pistettä uudelleen. Toisena temppuna oli, että kana pyörii itsensä ympäri kolmesti, kun vihjeenä oleva keppi ilmestyy sen pään päälle ja lopettaa pyörimisen, kun vihje häviää näkökentästä. Tällä kertaa toiselle kanalle opetettiin toinen temppu ja toiselle toinen.

Kurssin alussa oli taas lyhyt teoriaosuus, jonka jälkeen siirryttiin kanalaan tekemään kuivaharjoittelua naksuttimella ja pellettikipolla. Sitten kanojen kunto tarkistettiin naksuttelemalla ja syöttämällä pellettejä. Laserkanan kanssa kouluttaminen aloitettiin jo ykköskurssilla tutuksi tulleesta mustasta pyöreästä pahvilevystä. Tällä kertaa levyn keskelle oli liimattu värikäs pyöreä tarra. Kanan piti nokkia tätä tarraa, ja palkan suunnalla ohjattiin nokkauksen suuntaa koko ajan keskemmäs tarraa. Seuraavassa vaiheessa kanan tuli nokkia vanerilevyssä olevaa vastaavanlaista pyöreää tarra. Aluksi vanerilevyä pidettiin pöydän tasossa ja sen jälkeen se nostettiin vähitellen pystyyn, kun kana oppi tempun juonen. Tämän jälkeen pisteen nokkaisuun alettiin yhdistämään vihjettä eli laservaloa. Ensin valo näytettiin juuri samalla hetkellä, kun kana nokkaisi pistettä ja sitten vähän ennakoiden juuri ennen kuin kana oli aloittamassa toiminnon eli nokkaisun.



Ensimmäisen viikonlopun aikana pääsin laserkanan kanssa siihen pisteeseen, että olin saanut liitettyä vihjeen eli laservalon nokkaisuun. Toisena viikonloppuna jatkettiin sitten sammuttamisen parissa eli ajatuksena oli saada pois muu oheistoiminta, kuten valon tai vanerin muun kohdan nokkiminen. Kana sai siis nokkia pistettä vain silloin, kun laservalo paloi, muuten sen piti vain odotella. Tämä tarkoitti toiminnan olevan ärsykekontrollissa, kun tämä tietty toiminta tapahtui vain tietystä vihjeestä.

Sammuttaminen osoittautui yllättävän vaikeaksi, vaikka juuri sitä olin treenannut paljon ykköskurssilla. Oli vaikeaa laittaa valo palamaan juuri sopivassa kohti, sillä vihjeen antohetki vahvisti juuri sen hetkistä käytöstä. Välillä sain koulutettua kanani niin, että se kävi ensin nokkaisemassa pistettä, kiersi pöydällä rinkulan ja sitten tuli uudestaan nokkimaan vanerilevyä. Tämän käytöksen purkamiseksi minun piti palata koulutuksessa taaksepäin, jopa ihan alun pahvilevyn nokkimiseen asti, ja rakentaa siitä lähtien temppua uudestaan. Onneksi toisella kierroksella tempun alusta asti aloittaminen oli helpompaa ja kriteeriä pystyi nostamaan nopeasti.

Vaikeuksia tuotti myös se, että naksutin vahingossa monta kertaa tarran reunan nokkimisesta ja tämän vuoksi kana oppi sen kohdan nokkimisen, eikä edes enää yrittänyt tähdätä tarran keskelle nokkaisua. Minun laserkana myös osoittautui kuopaisemalla nokkivaksi kanaksi, mikä hankaloitti koulutusta, kun kana ei jokaisella kerralla välttämättä saanut pellettiä palkaksi kupista. Näin temppu junnasi paikoillaan. Kaikesta huolimatta toisen viikonlopun ensimmäisenä päivänä sain tämän tempun jo läpi. :)

Mun nokkiva kana

Toiselle kanalle opetettiin pyörimistä, ja tämä oli minusta näistä tempuista haastavampi johtuen varmaankin siitä, että nokkiminen on kanoille luontaisempaa käytöstä kuin pyöriminen. Välillä tuli harmiteltua, että valitsin kanoilleni temput juuri näin päin. Pyörivä kana osoittautui nimittäin vähän terävämmäksi tapaukseksi, ja olisi mielellään ollut nokkimassa kaikkea mahdollista. :D Laserkana oli puolestaan huomattavasti leppoisempi tapaus isoine helttoineen. Pyörimisen opettaminen aloitettiin siitä, että kanan piti vain liikauttaa päätään vasemmalle päin. Vähitellen kriteeriä kasvatettiin ja kanan piti itsensäkin pyörähtää haluttuun suuntaan. Pyörimistä osin houkuteltiin nostamalla palkkakippoa kanan pään päältä spiraalimaisella liikkeellä. Välillä myös palkattiin melko ylhäältä päin, jotta kanan asentoa saatiin paremmaksi pyöriessä. Kriteeriä kasvatettiin koko ajan, ja ensimmäisen viikonlopun jälkeen minun piruettikanani pyöri muistaakseni puolitoista kierrosta ympäri. Toisena viikonloppuna pääsin sitten melkein kolmeen kierrokseen, mutta en ehtinyt aloittaa vihjeen eli kepin liittämistä toimintaan.

Pyörimisen kouluttaminen oli haastavaa, sillä jäin taas varmistelemaan kriteerin nostamisessa. Oli vaikeaa nostaa kriteeriä tarpeeksi nopeasti, mutta kuitenkin sen verran maltillisesti, että kana saisi riittävän useasti palkkaa. Itse huomaamattami palkkasin kanaa monta kertaa viemällä palkkakipon suunnilleen samaan kohtaan pöytää. Tämä hidasti koulutusta, kun kana pyörähti aina vain tietyn verran saadakseen namia. Tempun kouluttamisessa tuli myös huomattua, että itse ei saa heilua kouluttaessaan. Jos heilui vähääkään, kana alkoi selvästi pitää silmällä kouluttajaa, eikä tarjonnut muuta toimintoa niin useasti. Parini kana lisäksi yhdisti minun seisomiseni pöydän vieressä vihjeeksi pyörimiselle. Kana pyöri nätisti, kun seisoin vieressä, mutta ei pyörinyt lainkaan, kun lähdin muualle! :D

Mun piruettikana

Kurssin aikana tuli havaittua, miten tärkeää on suunnitella pienikin koulutushetki huolella. Otimme parini kanssa tavaksi sanoa aina koulutussuunnitelman ennen kanan pöydälle ottamista. Näin molemmille oli selkeämpää, mitä tällä koulutushetkellä tavoitellaan. Tämän avulla kouluttaminen myös ehkä eteni johdonmukaisemmin kuin ensimmäisellä kurssilla. Kouluttaminen pitää myös osata lopettaa ajoissa, kun huomaa, ettei oma keskittyminen enää riitä. Itse onnistuin ns. pilaamaan jo kouluttamiani asioita sillä, että väsyneenä naksutin väärästä asiasta ja naksutuksen ajoitus ei ollut kohdillaan. Päivät olivat kurssilla pitkiä ja iltapäivästä oli aina vain pakko jättää kouluttaminen suosiolla sikseen. Tällä kurssilla kanat olisivat sen sijaan vielä jaksaneet, sillä niiden kuvut eivät täyttyneet niin vauhdilla kuin ykköskurssilla. Selvää kehittymistä palkkaamisessa siis, kun kanat saivat vain pääasiassa yhden pelletin kerrallaan, eivätkä heti syöneet itseään täyteen. Itse huomasin omassa oppimisessani myös sen, että tällä kakkoskurssilla naksutuksen oikea-aikaisuus oli parantunut huomattavasti. Nyt onnistuin useammin naksauttamaan juuri halutulla hetkellä.


Erona ykköskurssiin oli se, että nyt syksyllä kanat tuntuivat huomattavasti kesymmiltä kuin keväällä. Opiston oppilaat ovat kouluttaneet niitä jo monta kuukautta, joten kanat olivat nyt paremmin tottuneet käsittelyyn. Pystyimme jopa itse pyydystämään omat kanamme kanalan lattialta syliin nappaamalla! Tämä ei mitenkään olisi ollut mahdollista keväällä, mutta nyt se onnistui ihan vaivatta. Jotenkin tuntui myös siltä, että nyt kanoja myös käsitteli varmemmilla otteilla kuin keväällä, eikä niitä tarvinnut pelätä. :D

Kanarouvat päivänokosilla

Toisen viikonlopun sunnuntaiaamuna kanalassa odotti yllätys, kun joku oli vahingossa käynyt ruokkimassa kanat tietokatkoksen vuoksi. Kaikki kanat olivat niin syöneitä, ettei niitä voinut kouluttaa ennen kuin vasta iltapäivästä. Aamupäivä pidettiin sitten teoriaa. Koulutusajan vähyys harmitti kovasti, mutta tulipahan ainakin opittua vahvisteen tärkeys, ilman vahvistetta on mahdotonta kouluttaa. Laserkanan temppu opetti myös sitä, että kanan tulee saada vahviste riittävän usein, jotta oppiminen menee eteenpäin. Tämä oli kyllä teoriassa jo tiedossa, mutta käytännössä oli vaikeaa tietää, milloin laittaa laservalo palamaan ja antaa kanalle uusi mahdollisuus onnistua. Valo kun piti sammuttaa aina, kun kana nokki jotakin muuta kuin haluttua kohdetta. Välillä vahvistetiheys meinasi laskea liian matalaksi, ja kana alkoi turhautua. Tärkeää oli ns. pitää peliä yllä ja antaa uusia mahdollisuuksia, jotta kouluttaminen pysyy mielekkäänä ja kannattavana kanan kannalta.


Kakkoskurssilla opin myös sen, että tärkeämpää on oikea-aikainen naksutus oikeasta asiasta kuin vähän sinne päin olevien naksutusten suuri määrä. Eli laatu on määrää tärkeämpää. Väärästä asiasta naksuttaminen ja palkkaaminen vain sekoittaa kanaa. Ei haittaa, jos muutaman onnistunut toiminto menisi ohi, kunhan aina mieluummin palkkaa juuri oikeanlaisesta toiminnosta. Näin oikea toiminto vahvistuu entisestään ja nopeammin.

Kokonaisuudessaan kanakurssit olivat hyvin opettavaisia. Opin hirmuisesti uusia asioita eläinten kouluttamisesta ja kanarouvat olivat armottomia opettajia, palautteen omasta kouluttamisestaan sai hyvin suoraviivaisesti. Tämä oli hyvä juttu, mutta aiheutti myös turhautumista itseen. :D Nyt vain pitäisi osata soveltaa kurssilla opittuja taitoja koiran koulutuksessa.