perjantai 29. huhtikuuta 2016

Huhtikuussa...

Herkuteltiin sushilla ♥

Nautittiin Anssi Kelan konserttisalikiertueesta (huikeaa!)


Lenkkeiltiin karvapallojen kanssa

Ihmeteltiin takatalvea kevään keskellä

Fiilisteltiin Ismo Alangon keikalla Puikkarissa

Pudoteltiin hurja määrä pohjavillaa

Ihastuttiin uuteen omaan asuntoon ♥


... mutta silti vähän stressattiin muutosta ja pakkaltiin hurja määrä laatikoita.

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Kieputusta

4. valssi, 8. ja 12. pakkovalssi + valssi, 14. jälkeen persjättö

Eilisen treenikerralla kokeiltiin normaalia pidempiä vuoroja kentällä. Normaalisti meitä on tunnin treenivuorolla neljä koirakkoa, joista jokainen pääsee käymään radalla kahdesti noin 5 minuutin verran. Nyt Harrin ehdotuksesta vuorot vedettiin putkeen ajan säästämiseksi ja tehtiin 12 minuutin treeni kerralla. Aluksi olin vähän tätä kokeilua vastaan, sillä kokemuksesta tiedän Ludon väsyvän helposti treeneissä, jolloin keskittyminen alkaa herpaantua. Päätimme kokeilla kuitenkin.

Alkupätkä rataa tuntui suht helpolta, ainoastaan 4-hypyllä tehtävä valssi tuotti hieman ajoitusvaikeuksia. 3-putken jälkeen koira piti malttaa päästä rinnalle juoksemaan ja ohjata se siitä takaakiertoon hypylle ja tämän jälkeen pinkoa hirmuista vauhtia kohti 6-putkea. Pari kertaa sai kokeilla ennen kuin pääsin tarpeeksi kovaa ja olin ajoissa ohjaamassa koiraa. :D

8-hyppy oli jotenkin teknisesti vaikea hahmottaa ja tässäkin piti hakea muutaman kerran, että sain pakkovalssin ajoituksen ja paikan oikeaan kohtaan. 11-putken jälkeen iski sitten totaalinen muistikatkos ja loppurata hukkui päästä. :D Muutaman kerran haahuilun jälkeen jouduin vain ottamaan hetken itselleni ja muistelemaan loppuradan kuviot. 12-esteelle oli jotenkin vaikeampi tehdä pakkovalssi, vaikka se oli melkein samanlainen kuin 8-hypyllä. 

Rata saatiin ensin mentyä pienissä osissa, ja sitten se ehdittiinkin vetää vielä muutamaan kertaan koko 1-16 pätkä. Ludo jaksoi yllättävän hienosti koko treenit, eikä väsymystä juurikaan näkynyt. Jossain vaiheessa treenejä koira ei millään vain olisi mennyt putkeen, mutta meni sitten lopulta kuitenkin. Tämä ei nyt koskenut vain yhtä tiettyä putkea, samaa empimistä oli jokaisen putken suulla. En tosin tiedä, mistä tuo mahtoi johtua.

Hyvät treenit oli, itse vain olin ihan kuollut oman vuoron jälkeen kaikesta juoksemisesta. Ei ollut helppoa vetää niin pitkää treeniä putkeen, kun ei ole tottunut. :D

torstai 14. huhtikuuta 2016

Vauhdin huumaa

1. ja 2. valssi, 3. ja 4. persjättö, 6. valssi, 11. takanaleikkaus, 17. japanilainen, 21. valssi

Tänään treenit tuntuivat kulkevan yllättävän hyvin. Alussa Ludo meinasi tosin lähteä lapasesta, ja pikkumusta ehti käydä haukkumassa kentän reunalta kulkeneen koiran ennen kuin edes päästiin tekemään rataa. Kun koira lähti, niin se lähti sit kovaa radalle. :D

Kolmosesteen ajoitusta piti hakea muutaman kerran, samoin kuutosella oli vähän ongelmia, kunnes tajusin tehdä valssin tarpeeksi tiukasti kääntäen samalla koiraa putken oikeaa päätä kohden. Esteellä 11 oli hankala kohta, kun putkelle piti tehdä takaaleikkaus. Itse olin auttamatta myöhässä ja koira ehti pyörähtää itsensä ympäri ennen putkeen menemistä. Tätä takaaleikkausta naksuteltiin muutaman kerran, kunnes hahmotin ohjauskuvion ja koira alkoi mennä oikein. Aluksi tuntui, että koira ennättää aivan liian edelle ja on jo putken suulla ennen kuin edes ehdin ohjata sitä. Piti vain tiukasti ottaa askel oikeaan suuntaan ja ohjata samalla vastakkaisella kädellä, niin koira hujahti putkeen ihan oikein. :D

Toisella vuorolla vedettiin esteet 1-12 muutaman kertaan ja Ludo meni tosi hienosti! Tämän jälkeen jatkettiin rataa esteillä 14-21 jättäen kepit välistä. Tämä pätkä oli muuten aika suoraviivaista humputtelua, ainut vaikea kohta oli 17-esteelle tehtävä japanilainen, joka sekin meni toisella yrittämällä. Ihan lopputreenistä Ludo lähti taas lapasesta, eikä malttanut enää kuunnella ohjausta esteelle 21. Ludosta huomaa kyllä selvästi, kun väsymys iskee. Se jaksaa vetää tietyn verran ihan superisti (niin kuin tämän tokan vuoron alku), mutta sitten uupumuksen iskiessä koirasta loppuu tekemisvirta ihan välittömästi. 

Kokonaisuudessaan treeneistä jäi tosi hyvä mieli. Koira osaa, pitää vain luottaa siihen. Tämän huomasi erityisesti esteen 11 takaaleikkauksessa. Etukäteen jo sanoin, ettei Ludo tuota kyllä mene. Sanna vaan totesi, että opetellaan ja niin vain parin toiston jälkeen palikat osuivat kohdilleen. Ja niin, huomasin vian olleen ihan vain omassa ajoituksessani, ei koirassa. :D

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Viikonlopun seuralaiset


Viikonloppu hujahti nopeasti kaverin shelttien Islan ja Riimin täydentäessä laumaa. Kolmen koiran kanssa lenkkeily vähän arvelutti etukäteen, mutta yllättävän mutkattomasti se lopulta sujui. Onneksi sentään kaksi koirista osasi käyttäytyä - tuo pieni musta ei ihan aina. :D Viikonlopulle tosin osui juuri kevään pahin rapakelikausi, mikä tarkoitti sitä, että koirien pesemistä riitti. Muuten nätit kelit suosivat pitkiä lenkkejä lauman kanssa.








Ruokaa odottamassa. Riimiä saattoi hieman ärsyttää takana vinkuva pikkumusta. :D
  


Kiva lenkki oli ja koirat sen näköisiä ;D


 

Riimi ei oikein arvostanut Islan ja Ludon leikkiyrityksiä





Syynä isompien koirien hoitoreissuun oli tämä pikku pentu, jonka kaverini kävi hakemassa uuteen kotiin perjantaina. Sunnuntaina illasta pääsin sitten näkemään pennun ensimmäistä kertaa. Xema oli yllättävän rohkea ja itsenäinen bordercollie-tyttö, tervehtimään tultiin melkein heti ja metsässä pentu viipotti jo pitkän matkan päässä. Varsin hurmaava tapaus. ♥


torstai 7. huhtikuuta 2016

Mursutusta

2. valssi, 4. päällejuoksu + sylkkäri, 6. jälkeen valssi, 7. jälkeen välistäveto, 14. valssi

Tämän päivän treenit ei nyt ihan menneet putkeen meidän osalta. Olin vierailemassa myöhemmässä treeniryhmässä, ja väsymys alkoi jo painaa pitkän päivän jälkeen. Treenien alussa ohjasin huonosti ja kun sain itse suunnilleen ohjauskuviot kohdilleen, niin koira ei sitten hoitanut hommaansa. Ei vaan millään onnistunut ja treenit tuntuivat takkuavan koko ajan.

Heti tokalla esteellä muutin ohjaussuunnitelmaani ja tein persjätön sijasta valssin, joka kääntäisi koiraa paremmin seuraavalle putkelle. Tämän takia sitten meni hetki hakiessa oikeaa linjaa itselle, koira kyllä meni huonosta ohjauksesta huolimatta putkeen. :D Kun tästä oltiin selvitty nelosella oli vaikea paikka. En ole ihan varma ohjauskuvioiden nimistä, mitä Harri tähän ehdotti, mutta itse ehkä tein ikään kuin päälle juoksun ja sitten sylkkärin. Koira ohjattiin pidemmän siivekkeen kautta putkelle päin ja itse samalla vaihtaen puolta. Tätä kohtaa piti naksutella erikseen Ludolle, sillä vaikka itse olisin ohjannut oikein, Ludo lähti aina kiertämään lähempää siivekettä. Ohjauskuvio jäi vähän vaiheeseen, eikä sitä ehditty kunnolla hinkata valmiiksi. Pari kertaa sen sain kuitenkin onnistumaan. 

Seuraavaksi jäätiinkin sitten 5-6 putkille tekemään toistoja, kun Ludo ei millään meinannut mennä putkeen. Ensimmäisellä kerralla se meni ihan nätisti 5-putkeen, mutta sen jälkeen ikään kuin hukkasi minut. Seuraavilla toistoilla koira ei suostunut menemään tähän putkeen, ihan sama kuinka hyvin yritin ohjata. Harrin avustuksella tästäkin putkimöröstä selvittiin, ja Ludo alkoi jopa hakea 6-putkea, vaikka olin puomin toisella puolella ohjaamassa. 

Toisella treenikerralla keskityttiin tämän putki-putkikombon vahvistamiseen ja harjoiteltiin välistä vedon tekemistä 7-hypyn jälkeen. Lopulta sekin meni ihan hyvin, ja sain vedettyä radan loppupätkän ihan mallikkaasti läpi. Treeneistä jäi kuitenkin ärsytys päälle, kun mikään ei tahtonut onnistua. Otin sitten ehkä Harrin kannustaviksi tarkoitetut kommentit vielä vähän pahalla, vaikka ei koutsi sitä niin tarkoittanut. Monet treenit nyt on menneetkin niin hyvin, että vähän odottelinkin takapakkia. Jospa sitten ensi viikolla taas menisi paremmin. :D